Kauriinpää

Biografia

Kauriinpää – Uutta suomalaista kantria.

Kauriinpää on vantaalainen trio, joka tekee perinteitä, ja perinteisiä soittimia, kunnoittavaa musiikkia. Musiikkia, johon saa syvyyttä sitä mukaa, kun taakse jää kilometrejä sekä ihoon arpia ja uurteita.

Kauriinpää sai alkunsa vuosia sitten, kun aktiivisemman soiton taakseen jättänyt Pekka oli tehnyt nipun kappaleita ja esitteli niitä vanhalle bändikaverilleen Jockelle. Tämä innostui kappaleista, ja kaverukset jatkojalostivat niitä yhdessä valmiiksi. Jocke teki kappaleisiin laulumelodiat, joihin Pekka kirjoitti tekstit. Molemmilla oli sama visio tunnelmasta ja soundista, joita haettiin kappaleisiin. He eivät halunneet saunan raikasta vaan pikemminkin hieman tunkkaista. Sellaista hikistä ja hiekkaista. He pyysivät mukaan kokeneemman muusikon, Pekan veljen Hezen. Hänen kitarointinsa toi mukaan kaivattua rupisuutta.

Kauriinpään kappaleet hakevat melodiansa ja rytminsä amerikkalaisesta musiikkiperinteestä, mutta soittajien saappaat ovat täynnä suomalaisen suolammen vettä. Kauriinpää kertoo tarinoita sekä menneestä että nykyaikaa tarkkaillen. Uutuussingle “Joutsenjärventie” perustuu traagisiin tositapahtumiin 1930-luvun Suomessa.

Kauriinpään kappaleet on otettu hyvin vastaan, ja hyvää palautetta on tullut esim. “Laulajan Tie” -kappaleesta mm. Soundi-lehdessä: “Kauriinpään vuoden takainenkin demo oli hyvä, mutta Laulajan Tiellä bändi on ottanut harppauksen eteenpäin. Biisi on sävellyksellisestikin yhtä erinomainen kuin soittonsa ja soundejensa puolesta. Laulajan Tien sointukulut ja melodiat ovat simppeleitä, mutta äärimmäisen tyylikkäitä. Bändin melankolinen country rock luo edelleen hienosti tunnelmaa, mutta tämä biisi menee entistä syvemmälle. Hyvin sävellettyä, soitettua ja tuotettua musiikkia sydämellä. Viikon paras.” – Soundi/Nuutti Heiskala/Demoefekti 22/2017

 

Musiikkia Vantaanjoen suistolta.

Jocke (kesk.) – laulut, köörit, kilinät, kolinat, pimputukset, räminät

Pekka (vas.) – bassot, kilinät, helinät, pimputukset, rämpytykset

Heze (oik.) – kitarat, säröt, köörit